Kehitys loppuu tyytyväisyyteen

Kyseinen lause on pyörinyt mielessäni muutaman päivän aktiivisesti. Se pitää niin paikkaansa eikä sitä paremmin voisikaan kiteyttää.

Olen miettinyt, että olenko alitajuntaisesti jo luovuttanut. Sen painonpudotuksen suhteen. Enää ei ole pitkä matka, ollaan jo NIIN voiton puolella. Viimeiset kilot, joita on surullisenkuuluisaa tiputtaa. Olen viimeiset 4kk tapellut samaisen painon kanssa. Jopa nostanut sitä, vahingossa ja helposti.

Olenko luovuttanut? Nyt kun ollaan niin lähellä, miksi en taistele viimeisistä kiloista eroon? Otsikkoon viitaten en ole vielä tyytyväinen itseeni, mutta tarpeeksi tyytyväinen verrattuna parin vuoden takaiseen. Onko kehitys ja matka siksi alkanut tyssäämään?

Painoa on pudonnut kaikenkaikkiaan noin 25kg. Olen siksi antanut itselleni armoa syömisten ja liikuntojen suhteen. "Voin herkutella, kun olen niin ison urakan tehnyt." No tietysti toisinaan voinkin, mutta en jokapäivä. En kuten nyt. Miksi sitten teen niin? "Ei huvita treenata tänään, ei tarvitse kun painoa on pudonnut jo niin paljon." Näitähän riittää..

Viime postauksessa iloitsin arjen hyötyliikunnan lisäyksestä liittyen arkipyöräilyyn. Kestihän sitä muutaman päivän, kunnes tuli myrskyisiä kelejä, sateista ja kovaa tuulta. Jopa lunta!! Autolla siis taas kuljen. Odotan enemmän kuin mitään parempia ilmoja, niitä oikeita pyöräkelejä ja sitä että ulos viitsii mennä vapaaehtoisesti. On niin mahtavaa pyöräillä aamulla kouluun/töihin, tai ottaa päivän päätteeksi lenkki rullaluistimilla tai sillä pyörällä. Aurinko tule jo! ☀️

Viimeistään ilmojen parantuessa ja kunnon kevään koittaessa saan itsestäni irti sen energisen ja liikunnallisen puolen. Sitä odotellessa!

-Hoo.

Energiaa auringosta

En voi käsittää miten nopeasti aika kuluu! Juurihan vuosi vaihtui, ja nyt käydään jo kovaa vauhtia maaliskuuta! Uskomatonta. Onneksi aika kuluu, koska vihdoin kevät alkaa näyttämään merkkejään. Toki vielä on kylmiä ilmoja ja talvitakki käytössä, mutta useampana päivänä aurinko on paistanut. Tänään avasin pyöräilykauden, ja aamulla tuntui aika vilpoiselta hypätä pyörän selkään, mutta iltapäivällä kotiin polkiessa nautin vaan joka hetkestä kun sai rauhassa polkea auringon paistaessa. Ihanaa, ihana kevät!! 

Joka vuosi talven kylmyyksien ja pimeyden saapuessa vaivun johonkin talvihorroksen. Yleensä poistun silloin kotoa vain pakon vaatiessa ja muuten pysyn visusti sisällä. Onneksi siitä vuodenajasta aletaan olemaan voiton puolella. Kevään lähestyessä nousen taas jaloilleni ja olen hirmuisesti energisempi. Ilmat lämpenee, aurinko paistaa, luonto herää henkiin. Fillarin saa kaivaa kaapista, kevyempi takki riittää ulkona ja saa alkaa odottelemaan teiden harjausta ja rullaluistelukelejä! 

Viimeiset pari viikkoa on mennyt todella reisille. Syönyt olen mitä sattuu ja liikuntakin jäi lähes nollaan. Harmaina ilmoina en vaan saa itsestäni lähteä liikkumaan, ja silloin eniten rakastan kotona hengailua ja herkuttelua. Helposti se vaihe jää päälle.

Paino eilen aamulla 66,3kg. Isommissakin lukemissa ollaan jo käyty. Olen tiedostanut asian ja se on ahdistanut. En enää ikinä halua, että paino omasta syömisestä nousee entisiin lukuihin. Nyt on pientä kevät-dieettiä ilmassa, ja ruodussa pitäisi pysyä. Toivottavasti kelit on kohdillaan jatkossakin jotta voin kulkea pyörällä ja saada siinä arjen hyötyliikuntaa. 

Olen tänään jumpannut kotona tunnin, ja vielä houkuttaisi lähteä ulos ilmojen takia. Saa nähdä. Ensi kesän tavoite taitaa jäädä tätä menoa, kun itsehillintä on niin surkeaa. Yritys kova!

Kunnon kevättä odotellessa,

Hoo.

Oma keho asuntona

Ajattelin jakaa ajatuksiani omasta kehostani. Siitä kehosta jossa olen asunut 23 vuotta. Siitä joka on vuosien varrella muuttunut radikaalisti suuntaan jos toiseenkin. 

Lapsuudessa en kokenut ongelmia vartaloni suhteen. Positiivista sinänsä etten stressannut mistään tietystä vartalotyypistä, kun nykyaikana tuntuu että jo lapsetkin miettivät turhan paljon omaa vartaloaan. Sitä miltä se näyttää, ja miltä sen tulisi näyttää. Ja tähän vaikuttaa suuresti media. Omassa lapsuudessani olin siis normaalivartaloinen lapsi. Harrastin paljon ja monipuolisesti. Teini-iässä harrastukset (valitettavasti) jäivät, ja ainoa mikä jäi oli vararenkaat keskivartalolle. Opin kuitenkin teininä olemaan sujut vartaloni kanssa. Osasin luovasti peittää huonot kohtani ja tiedostin olevani hieman isokokoinen, mutta nielin asian ja ajattelin sen vain olevan näin.

Täysi-ikäsyyden aikoihin painoa oli kertynyt jo reippaasti ylimääräistä. Inhosin ja häpesin vartaloani, ja jatkoin itseni verhoilemista. Yleensä en edes ajatellut laihduttavani. Elin vain makeaa elämää kilojani kanssa. Muutamasti aloitin lenkkeilyn, mutta sitten se jäi pois. Myös kuntosalijäsenyyttä pidin samoihin aikoihin yllä, mutta en treenannut tavoitteellisesti. Kunhan tuli jotain sporttia tehtyä ja olo oli aina mahtava jälkeen. 

N. Puolitoista vuotta sitten joku vain napsahti. Päätin aloittaa uuden elämän ja päätin ettei tämä jää vain yritykseksi. Tämä tulee onnistumaan. Ja tällä tiellä ollaan tyytyväisenä edelleen. 

Painoa on tippunut reippaasti ja olemus on paljon pienempi kuin ennen. Miksi siltikään oma kroppa ei tunnu hyvältä paikalta asua? Johtuuko se mahasta, johon on jäänyt ylimääräistä ihoa roikkumaan? Vai takapuolesta, josta on lähtenyt täytteet? Vaiko kenties rinnoista joiden tilalle on ilmestynyt pienet nyssykät? Ehkä nämä kaikki yhdessä vaikuttavat siihen, ettei oma vartalo miellytä. 

Omasta vartalosta pitäisi oppia tykkäämään. Sitä pitäisi ehkä jopa rakastaa. Kaikkia niitä virheitäkin, mitä varsinkin oma silmä huomaa. Tämä on luultavasti pitkä prosessi, jotta opin pitämään omasta kehostani. Ja uskotella itselleen vaikka niin, että ne ylimääräiset roikkuvat isot ja arvet ovat muistoja matkastani pienempään kehoon sekä taisteluarpiani. 

-Hoo.t

Mitä kuuluu?

Viimeisestä tekstistä onkin jo aikaa. Mun piti aiemmin kirjoitella uudesta ruokavaliosta miten sen toteutus on toiminut, sekä sen mahdollisesta vaikutuksesta painoon. Suhteellisen hyvinhän se toimikin, ja toteutan sitä pääsääntöisesti edelleen. Ruokavalio on yksinkertainen ja sen noudattaminen ei ole haasteellista. Toisinaan ruoka-aikojen pitäminen normaaleina on tuonut pientä haastetta, ettei tauot venyisi liian pitkiksi. 

Sitten tuli muutamia illanviettoja, ja sen jälkeen joulu. Siitä alkoi hieman löysääminen ruokavaliossa. Liikunnatkin jäi vähemmälle. Sitten se joulu, jolloin päätin etten laske kaloreita (vaan syön niitä). Jouluna herkuttelin juoluruoalla monen monta päivää, ja muitakin jouluherkkuja upposi kuten suklaata. Ja niitä suklaita löytyy kaapista edelleen, joihin sorruin viimeksi eilen uudestaan. 

 

Uusi vuosi on vaihtunut, ja viime vuoden lopussa stressin sitä, miten ruotuun palaamisen ja terveellisemmän elämän on vihdoin tultava kuvioihin vuoden vaihtuessa. Ei ollut niin helposti tehty kuin sanottu. Täällä edelleen herkutellaan, syödään pääsääntöisesti dieetin muka an, mutta +-0 yhtälö, kun siinä sivussa syön ohi ruokavalion ja herkuttelen milloin milläkin. 

Paino oli aika huikeissa lukemissa joulupyhien jälkeen, vaaka näytti yli 66kg. Nyt olen yrittänyt vähän kotijumpata,  sekä muistaa käydä myös kuntosalilla. Pukki toi uudet lenkkaritkin, mutta niiden testiajo on jäänyt huonojen ilmojen takia. Lisäksi olen tehnyt jatkuvasti joululoman aikana vuorotyötä enkä siksi ehdi tai jaksa lähteä liikkumaan. Mitä tekosyitä..

Kohtasin tänään aamulla pelkoni ja totuuden, ja aamuvaaka näytti 65,3kg. Ei onneksi sen pahempia lukemia, vaikka alempanakin ollaan käyty. Peilistä katsoo löysässä kunnossa oleva tyyppi eikä itsetuntokaan kovin erikoinen ole tällä hetkellä. 

Onneksi suunta on vain ylöspäin, eikö?
-Hoo.