Kehitys loppuu tyytyväisyyteen

Kyseinen lause on pyörinyt mielessäni muutaman päivän aktiivisesti. Se pitää niin paikkaansa eikä sitä paremmin voisikaan kiteyttää.

Olen miettinyt, että olenko alitajuntaisesti jo luovuttanut. Sen painonpudotuksen suhteen. Enää ei ole pitkä matka, ollaan jo NIIN voiton puolella. Viimeiset kilot, joita on surullisenkuuluisaa tiputtaa. Olen viimeiset 4kk tapellut samaisen painon kanssa. Jopa nostanut sitä, vahingossa ja helposti.

Olenko luovuttanut? Nyt kun ollaan niin lähellä, miksi en taistele viimeisistä kiloista eroon? Otsikkoon viitaten en ole vielä tyytyväinen itseeni, mutta tarpeeksi tyytyväinen verrattuna parin vuoden takaiseen. Onko kehitys ja matka siksi alkanut tyssäämään?

Painoa on pudonnut kaikenkaikkiaan noin 25kg. Olen siksi antanut itselleni armoa syömisten ja liikuntojen suhteen. "Voin herkutella, kun olen niin ison urakan tehnyt." No tietysti toisinaan voinkin, mutta en jokapäivä. En kuten nyt. Miksi sitten teen niin? "Ei huvita treenata tänään, ei tarvitse kun painoa on pudonnut jo niin paljon." Näitähän riittää..

Viime postauksessa iloitsin arjen hyötyliikunnan lisäyksestä liittyen arkipyöräilyyn. Kestihän sitä muutaman päivän, kunnes tuli myrskyisiä kelejä, sateista ja kovaa tuulta. Jopa lunta!! Autolla siis taas kuljen. Odotan enemmän kuin mitään parempia ilmoja, niitä oikeita pyöräkelejä ja sitä että ulos viitsii mennä vapaaehtoisesti. On niin mahtavaa pyöräillä aamulla kouluun/töihin, tai ottaa päivän päätteeksi lenkki rullaluistimilla tai sillä pyörällä. Aurinko tule jo! ☀️

Viimeistään ilmojen parantuessa ja kunnon kevään koittaessa saan itsestäni irti sen energisen ja liikunnallisen puolen. Sitä odotellessa!

-Hoo.

Energiaa auringosta

En voi käsittää miten nopeasti aika kuluu! Juurihan vuosi vaihtui, ja nyt käydään jo kovaa vauhtia maaliskuuta! Uskomatonta. Onneksi aika kuluu, koska vihdoin kevät alkaa näyttämään merkkejään. Toki vielä on kylmiä ilmoja ja talvitakki käytössä, mutta useampana päivänä aurinko on paistanut. Tänään avasin pyöräilykauden, ja aamulla tuntui aika vilpoiselta hypätä pyörän selkään, mutta iltapäivällä kotiin polkiessa nautin vaan joka hetkestä kun sai rauhassa polkea auringon paistaessa. Ihanaa, ihana kevät!! 

Joka vuosi talven kylmyyksien ja pimeyden saapuessa vaivun johonkin talvihorroksen. Yleensä poistun silloin kotoa vain pakon vaatiessa ja muuten pysyn visusti sisällä. Onneksi siitä vuodenajasta aletaan olemaan voiton puolella. Kevään lähestyessä nousen taas jaloilleni ja olen hirmuisesti energisempi. Ilmat lämpenee, aurinko paistaa, luonto herää henkiin. Fillarin saa kaivaa kaapista, kevyempi takki riittää ulkona ja saa alkaa odottelemaan teiden harjausta ja rullaluistelukelejä! 

Viimeiset pari viikkoa on mennyt todella reisille. Syönyt olen mitä sattuu ja liikuntakin jäi lähes nollaan. Harmaina ilmoina en vaan saa itsestäni lähteä liikkumaan, ja silloin eniten rakastan kotona hengailua ja herkuttelua. Helposti se vaihe jää päälle.

Paino eilen aamulla 66,3kg. Isommissakin lukemissa ollaan jo käyty. Olen tiedostanut asian ja se on ahdistanut. En enää ikinä halua, että paino omasta syömisestä nousee entisiin lukuihin. Nyt on pientä kevät-dieettiä ilmassa, ja ruodussa pitäisi pysyä. Toivottavasti kelit on kohdillaan jatkossakin jotta voin kulkea pyörällä ja saada siinä arjen hyötyliikuntaa. 

Olen tänään jumpannut kotona tunnin, ja vielä houkuttaisi lähteä ulos ilmojen takia. Saa nähdä. Ensi kesän tavoite taitaa jäädä tätä menoa, kun itsehillintä on niin surkeaa. Yritys kova!

Kunnon kevättä odotellessa,

Hoo.