torstai 23. tammikuuta 2014

Vapaa-aikaa

Järjestin tänään tarkoituksella itselleni vapaa-aikaa. Pitkästä aikaa. Aikaa, kun ei tarvitse tehdä mitään järkevää. Saa vaan lojua työpäivän jälkeen ja heittää ojolle sohvalle. Ei itselleni normaalia, mutta kun arki on niin täyteen buukattua normaalisti, niin yhden päivän relaksi tekee vaan hyvää. Jäi aikaa blogille ja muutaman tv-sarjan katsomiselle. Näitä pitäisi olla useammin. Antaa vapaata itselle. Ainakin kerran viikossa, pitäisikö tehdä jollekin viikonpäivälle tästä ihan rutiini?

Uusin salikorttini eilen kolmatta kertaa. Ensimmäiset pari kuukautta uhkuin tarmoa, saatoin jopa odottaa päivän mittaan pääseväni hikoilemaan. Hakemaan sen hyvän olon fiiliksen. Viimeiset pari viikkoa salilla käyminen on alkanut tökkimään. Kun vaan tietäisin miksi. Teen aerobista, mutta hankin siihen vaihtelua ettei ihan kaavoiksi menisi. Kuntopyöräilyä, crossaria, kävelyä ja hölkkää. Yleensä aerobisen jälkeen teen myös pienen lihaskuntotreenin. Silti se vain alkoi tökkimään. Siitä seurasi huonoja treenejä tai salille menemättä jättämistä, joista pahaa oloani purin kotona syömiseen. Ei, en kantanut lähikaupasta kassillista sipsejä tai mikropitsoja. Löysin itseni kaivelemasta joulusuklaakätköjä iltaisin, syömästä jäätelöä hyvällä omallatunnolla tai tekemässä kasaa suolaista syötävää. Siitä seurasi morkkis. Miksi teen tämän itselleni, taas.

Ja kuten arvata saattaa, möhöviikkojeni aikana paino ei ole laskenut. Tämän viikon alettua päätin, että nyt se loppuu. Tuli sitten kuinka huonoja treenejä tahansa. En pura oloani ainakaan syömiseen.

Nyt alkoi herkuttelutauko. Täydensin eilen jääkaappia maitorahkoilla, raejuustolla ja mehukeitoilla. Lisäksi taisin ostoskoriin lykätä ananasta, sekä hedelmäpuolelta hain kasan mandariineja. Nam! Tästä se taas lähtee parempaan nousuun. 

Nyt jatkan vapaa-illan viettämistä, lupaan lojua sohvanpohjalla koko loppuillan, ja aloittaa huomenna viikonlopun vieton työpäivän jälkeisellä salitreenillä!

-Hoo.

maanantai 6. tammikuuta 2014

-10kg!

Eilen aamulla, perus sunnuntaipunnituksessa astuin vaa'alle ajattelematta mitään, koska monen monta viimeistä viikkoa lukema on ollut lähes samoissa. Jojoillut muutaman kilon välillä suuntaan tai toiseen. Nyt kuitenkin koin ison yllätyksen. Vaaka näytti viimeinkin yhteispudotukseksi -10kg!!

Ihan mahtava tunne! Tätä tavoittelin viime vuoden lopulle jo, mutta viikko sinne tai tänne!
Kesän tavoitteeseen siis matkaa enää viiden kilon verran :)

Nyt on aika hyvä fiilis!

Aloituspaino 08/13 90,4kg.
Paino nyt 01/14 80,4kg.

-Hoo.

lauantai 4. tammikuuta 2014

30 päivän kyykkyhaaste


Kuulin eilen tälläisestä haasteesta, joka on pyörähtänyt käyntiin eräällä kuntosalilla. Toki samaisia haasteita on ollut aiemminkin, netistä löytyy paljon erilaisia, mutta itse haksahdin tähän vasta nyt ja päätin heti kuultuani tottakai ottaa haasteen vastaan! Itse en tee ylläolevan taulukon mukaan, kyseinen kuntosali linkittää koko haasteen ajan sivuilleen jokaisen päivän kyykkyjen määrät. Välillä on lepopäiviäkin, mutta tahti kuitenkin kiristyy loppua kohden. 

Haaste pyörähti käyntiin jo 1.1, joten en täysin ajoissa mukaan ehtinyt, mutta sillä ei ole väliä! Itse aloitin eilen, ja kirin muita sillä tavoin että teen jokaisena päivänä 3 ylimääräistä kyykkyä. Eilen tuli tehtyä ensimmäisen päivän kyykyt, ja tulos oli 64 kyykkyä eli 4x16 sarjoina. Jaloissa tuntuu, ja painaa vielä edellinenkin kuntosalitreeni, mutta tietääpähän tehneensä jotain hyvää ;) Hyvät venyttelyt on myös tärkeä osa!

Kuinka moni on vastaanottanut vuoden alussa tai aiemmin kyykkyhaasteen?
Mikäli ette ole, haastan kaikki muutkin mukaan! ;)

-Hoo.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Katsaus 2013

Kuukauden blogitauko taas. Hups, näitä tuntuu sattuvan enemmän kuin olisin suostuvainen. Sen kummemmitta selittelyittä tein katsauksen viime vuoteen, pienen koosteen mitä elämäntapamuutos on minulle tuonut.

Elämäntaparemontti alkoi elokuussa 2013, tarkalleen 19.8.2013
Treenauskertoja siitä lähtien vuoden loppuun kertyi 97.
Painoa putosi noin 8kg.

Treenaus sisälsi reippaita -sekä normaaleja kävelylenkkejä, hölkkää, juoksuyrityksiä, kuntosalia sekä kotijumppia. Olen lenkkeillyt satoja kilometrejä, treenannut kuntosalilla lukuisia tunteja.

Alkuun paino ei laskenut millään, syynä liian vähäinen liikunta ja väärät ruokatottumukset. Liikunnan lisäämisen ja ruokavalion uudistamisen jälkeen paino lähti pikkuhiljaa laskemaan. Välillä hitaammin, välillä hyvällä vauhdilla. Välillä junnattiin painon kanssa paikallaan pidempiäkin aikoja, nykyhetki on hyvä esimerkki siitä. 

Kaiken tämän neljän kuukauden aikana olen kokenut takapakkeja, epäonnistumisen tunteita, voittajafiiliksiä, onnellisuuden tunteita, monia itkuja, muutaman luovuttamisen halun ja kuitenkin ne päihittänyt.

Olen tuntenut itseni kevyemmäksi, huomannut muutamien vaatteideni saavan lisätilaa, saanut jokusia huomautuksia tuttaviltani pudonneesta painostani. Ollut tyytyväisempi itseeni kun moneen vuoteen, tuntenut itseni parempivointiseksi, saanut kadonneen itsetuntoni nostettua vähän kuilustaan. Olen oppinut osittain nauttimaan liikunnasta, tullut kaikinpuolin reippaammaksi, kohottanut kuntoa ja jaksanut jopa juosta useita kilometrejä.

Näitä lukemia katsellessa ja kyseistä aikaa miettiessä, en voisi olla tyytyväisempi itseeni tällä hetkellä. Harvoin osaan itsestäni sanoa mitään hyvää. Juuri nyt osaan. Niin hyvä olo.

PS. Ensikesän tavoite on -15kg, tuo luku siis kaikenkaikkiaan alusta asti. Matkaa olisi siis seitsemän kilon verran. Tämä kun tuli käteltyä vielä varmaksi tuttavan kanssa, hui ;) Ei mikään löysäilyvuosi siis tiedossa, hyvä niin!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
-Hoo.